Miten sain hyvinvointini takaisin

Miten sain hyvinvointini takaisin

Kirjoitin aiemmassa blogikirjoituksessani siitä, miten ajoin kroppani ylikuntoon sekä miten palautumiskyvyn vaalimisesta tuli minulle sydämen asia. Nyt haluan kertoa, miten sain ylikunnon jälkeen terveyteni takaisin. Vaikka et olisikaan ollut koskaan ylikunnossa tai burnoutissa, saatat silti samaistua ongelmiini. Nukkumisvaikeudet, ruoansulatusvaivat, tulokseton treeni ja lamauttavan ankara sisäinen kriitikko ovat yleisiä stressaantuneen aikuisen ihmisen vitsauksia.

Ylikunnon jälkeen en ollut silti terve

Pahimmasta ylikunnosta toipumisen jälkeen minulla oli edelleen univaikeuksia, ongelmia vatsan kanssa ja tasapainoisen treeniohjelman tuntui todella vaikealta. Kärsin jatkuvista flunssista, rasitusvammoista ja usein huonot yöunet verottivat energisyyttä. Olin usein allapäin ja minua masensi miten huonoon kuntoon olin joutunut. Rasvaakin oli alkanut kertyä uusiin paikkoihin, kuten navan alle.

En jotenkin saanut myöskään omaa treeniäni tasapainoon. Mikään tavanomainen ohjelma ei tuntunut toimivan, vaan johti aina lievän ylirasituksen partaalle kolmannen viikon alkuun mennessä. Tämä oli turhauttavaa, koska se esti minua etenemästä voimatasoissa. Välillä onnistuin kirjoittamaan itselleni toimivan ohjelman, mutta en ihan täysin tiennyt miksi ne toimivat.

Sain usein itsesyytöskohtauksia, jossa kävin läpi inventaarion kaikesta, mikä terveydessäni oli retuperällä ja vertasin sitä suoraan omaan korkeimpaan ideaaliini. Epäreilusta vertailusta syntyvä paine räjäytti minut aina pirstaleiksi. Itsetunnon eheytyminen kesti usein päivän tai pari. Morkkiksen alullepanijana saattoi olla isompi takapakki treenissä tai tilanne, jossa piti olla ilman paitaa, esim. lomapäivä rannalla.

Lopullinen toipuminen vaati minulta opiskelua, kokeilua, muiden ihmisten apua ja asiantuntijuutta sekä paljon henkistä kasvua. Siinä meni yhteensä noin 6 vuotta. Asiat vain alkoivat loksahdella paikoilleen, kun onnistuin saamaan unen, ruoansulatuksen ja treenin toimimaan samanaikaisesti.

 

Ruoansulatus remonttiin

Vajosin ruoansulatukseni kanssa pohjalle ollessani lomamatkalla Bosnia-Herzegovinassa. Söin paljon tomaatteja sekä paprikoita, jotka osoittautuivat yksiksi pahimmista suolistoni ärsyttäjistä. Sanotaan vaikka kiertäen näin, että suunnitelmat menivät siltä päivältä uusiksi. Vatsa oli vielä muutaman päivän ajan aika kipeä, mutta ymmärsin lopettaa paprikoiden ja tomaattien syömisen.

Kun pääsin takaisin Suomeen, olin todella kyllästynyt vatsani toimimattomuuteen ja päätin ottaa kontrollin omiin käsiini. Siistin ruokavalioni kaikesta, mikä olisi voinut edes etäisesti aiheuttaa ärsytystä tai ikäviä oireita vatsassa tai suolistossa. Tein toki alussa muutamia virheitä, mutta korjasin ne heti. Päätin ensimmäistä kertaa olla murehtimatta mistä, mistä joutuisin luopumaan, vaan keskityin paranemiseen sekä siihen, mitä kaikkea saisin syödä.

Kuinka ollakaan, vatsa oli jo kahdessa viikossa rauhoittunut. Vuorottaisen ummetuksen ja löysän vatsan kierre oli häviämässä. Parissa kuukaudessa olin huomattavasti parempi. Puolessa vuodessa koin olevani jo ”normaali”. Vatsani toimi niin hyvin, että olin saanut takaisin valikoimaan jo joitain ruoka-aineita, joita en aiemmin olisi voinut edes ajatella syöväni. Paprikat eivät edelleenkään kuulu näihin.

Leipä oli yksi parhaita asioita, joista sain taas nauttia ajoittain. Ennen se olisi merkinnyt monen päivän taantumista vatsan toiminnassa. Olo on hoikempi ilman turvotusta, mutta myös rasva palaa helpommin, kun kehossa ei ole jatkuva stressireaktio päällä.

 

Uni

Tajusin myös, että unen laatu parani ruoansulatuksen paranemisen mukana. Muutin myös unitottumuksiani menemällä aikaisemmin ja säännöllisemmin nukkumaan. Pidin kiinni 7,5-8,5 tunnin unimäärästä. Se oli minulle iso juttu, sillä olen ollut melkein koko ikäni krooninen yökyöpeli.

Lisääntynyt uni paransi jaksamistani huomattavasti, eikä minun enää tarvinnut jättää treenipäiviä väliin turhan valvomisen takia. Aloin myös huomaamaan, että flunssat eivät tarttuneet minuun niin helposti. Lisäksi pystyin keskittymään paremmin työssäni ja mielialani oli korkeammalla.

Näyttäisi siltä, että niin kauan, kuin ruoansulatukseni pysyy hyvänä, nukun paremmin ja ahdistus sekä melankolia pysyvät loitolla. Olen parempi läheinen, ystävä, aviomies, valmentaja ja viihdyn myös itse paremmin omien ajatuksieni kanssa.

 

Minulle sopiva treeni

Opin vihdoin ohjelmoimaan omat treenini, kun kuulin voimavalmentaja Charles Poliquinilta Braverman-testistä sekä välittäjäaineiden merkityksestä yksilöllisessä treenin suunnittelussa. Testi on kysely, jonka voi täyttää vaikkapa netissä ja se mittaa testattavan välittäjäaineet. Tuloksista voi sitten päätellä, minkälainen ohjelmointi sopii testihenkilölle parhaiten. Ilmeni, että minulle sopii parhaiten vaihtelu. Kroppani ei kestä kuin pari viikkoa samaa työmäärää ja sitten täytyy pudottaa tehtäviä toistoja ja sarjoja. Ilmankos oma ohjelmointi tuntui paljon vaikeammalta, kuin asiakkaiden!

Kun sovelsin tätä tietoa treenini ohjelmoinnissani, huomasin, että jaksan treenata tuloksekkaasti viikosta toiseen! En tarvinnut enää väliviikkoja, joilla yritin epätoivoisesti pitää alkavaa flunssaa loitolla. Pystyin  vihdoin rakentamaan tuloksia tulosten päälle. Aloin soveltamaan tätä myös asiakkaitteni kanssa ja se on säästänyt huomattavasti aikaa voiman ja lihasmassan kehittämisessä.

 

Henkinen kasvu

Toipumisprosessi opetti minulle paljon myös vastoinkäymisten kanssa elämisestä, kiitollisuudesta ja tietynlaisesta zen-mentaliteetista. Toki onnistumiset antoivat itsevarmuutta ja toivoa, mutta henkinen vahvuus on sitä, että ei heti murruta kun on vaikeaa.

Aina kun jouduin epätoivon partaalle, minuun iski lamaannus. En enää tiennyt miten edetä. En osannut ajatella järkevästi. Sisäinen ääni sanoi, että olen jo kokeillut kaikkea, eikä mikään toimi. Tästä ei tule mitään. Nämä äänet eivät kuitenkaan olleet oikeassa.

Opin lopulta, että on parempi todeta tilanne niin kuin se on. Mitä tein todennäköisesti väärin? Mitä voisin tehdä paremmin? Ensin voi tirauttaa itkut, jos siltä tuntuu. Mutta sen jälkeen pitää miettiä toimintasuunnitelma ja alkaa marssimaan maalia kohti, eikä jäädä tuleen makaamaan. Asiat voisivat olla huonomminkin. Jos kaadutaan uudestaan, noustaan uudestaan ylös, etsitään maali taas näköpiiriin ja jatketaan tarpomista. Tämä on jotain, mitä voisimme oppia enemmän isovanhempiemme sukupolvelta. Uskon tähän todella.

 

Valmentaessani asiakkaitani, joudun melkein aina kiinnittämään huomiota vastaaviin elämäntapoihin ja hyvinvointiin vaikuttaviin asioihin. Uni, ruoansulatus ja stressinhallinta ovat monella kiireisellä aikuisella kovalla koetuksella.

Jos olet itse taistellut samojen juttujen kanssa ja tarvitset apua ja tukea tasapainon löytämisessä treenin ja palautumisen välille, voit tutustua palveluihini tästä.

Kiitos, kun jaksoit lukea!

-Stelios

This Post Has One Comment

Close Menu